Wednesday, January 17, 2007

Kolmas sektori hoitaa USA:n hyvinvointi- ja köyhyyspolitiikkaa?

George W. Bush piti Yhdysvaltain köyhyysongelmaa sivuavan linjapuheen Notre Damen yliopiston promootiotilaisuudessa toukokuun lopulla. Esiintyminen oli merkittävä monessa suhteessa. Puheessaan hän antoi julkisesti tunnustusta edeltäjänsä Bill Clintonin hyvinvointi- ja talouspolitiikalle.

Presidentti Bush totesi vuonna 1996 tehtyjen hyvinvointipoliittisten uudistusten tuoneen itsekunnioitusta ja työtä suurelle määrälle amerikkalaisia.

Bush on ilmoittanut tavoitteekseen jatkaa hyvinvointiyhteiskuntaa uudistavien aloitteiden läpiviemistä amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Hänen köyhyyspolitiikassaan ei ole kuitenkaan kysymys Clintonin edustaman linjan jatkamisesta.

Aloitetta kuvaa pikemminkin pyrkimys kääntää hyvinvointipolitiikan suunta lopullisesti hallituksen yleisestä mandaatista kolmannen sektorin toiminnaksi. Bush näkeekin itsensä ja hallintonsa hyvinvointi- ja köyhyyspolitiikan kolmannen aallon edustajana.


Sota köyhyyttä vastaan

Ensimmäisen aallon muodosti presidentti Lyndon B. Johnsonin sota köyhyyttä vastaan 1960-luvulla. Johnsonin 1964 käynnistämä köyhyyden vastainen sota tähtäsi kunnianhimoisesti köyhyysongelman lopulliseen poistamiseen maasta.

Johnsonin agendan perustan muodosti vakaumus siitä, että viidesosa amerikkalaisista eli köyhyysrajan alapuolella.

Köyhyys ymmärrettiin jo tuolloin ei vain materiaalisena niukkuutena vaan myös mahdollisuuksien rajallisuutena ja lopullisena karkaamisena köyhän väestönosan käsistä. Se mikä oli keskivertokansalaisten ulottuvilla, oli köyhälle kansanosalle saavuttamaton unelma.

Johnsonin aloitteiden pohjalta rakennettiin useat amerikkalaisten perusturvallisuutta ylläpitävät sosiaali- ja terveydenhuoltopolitiikan ohjelmat (mm. Medicare ja Medicaid).


Clintonin toinen aalto

Kongressin 1996 elokuussa hyväksymä ja Clintonin allekirjoittama Personal Responsibility and Work Opportunity Reconciliation Act of 1996 muodostaa Bushin mielestä toisen uudistusaallon amerikkalaisessa hyvinvointipolitiikassa.

Tämä demokraattien ja republikaanien kompromissina syntynyt hyvinvointiuudistus on merkittävin ja pitkäkantoisin hyvinvointipolitiikan reformi, mitä Yhdysvalloissa on 1960-luvun jälkeen toteutettu.

Näkemykset uudistuksen vaikuttavuudesta eivät suinkaan ole ristiriidattomia. Clinton ja kongressin republikaaninen enemmistö tervehtivät tuolloin uudistusta tyydytyksellä. Erityisesti korostettiin lain työvelvoitetta lisäävää luonnetta.

Yhdysvaltain maltillinen vasemmisto ja useat kansalaisjärjestöt katsoivat uudistuksen kuitenkin merkitsevän hyvinvointipolitiikan loppumista Yhdysvalloissa. Clintonin lain katsottiin särkevän liittovaltion viimeisenkin turvaverkon.

Samalla se lisää kodittomuutta maassa, jossa asunnottomien määrä on jo entisestään huomattavan korkea. Matalan tulotason perheiden katsottiin joutuvan tilanteeseen, jossa valittavaksi tulee joko ruoka tai asunto.

Clintonin mukaan uusi laki edisti sitä vastoin työllisyyttä, rohkaisi vanhempien omaehtoista vastuuta sekä loi todellisen turvaverkon lapsille.

Tosiasiallisesti ohjelma lakkautti oikeutuksen käteisavustuksiin useille kansalaisryhmille: matalan tulotason perheille, vajaakuntoisille lapsille ja nuorille sekä laillisesti maahan muuttaneille siirtolaisille. Samalla se heikensi merkittävästi kansalaisten mahdollisuutta saada ruokakuponkeja.

Clintonin uudistukset paransivat maan työllisyyttä ja talouden suorituskykyä. Ne heikensivät kuitenkin kaikkein köyhimmän kansanosan asemaa. Vaikea kodittomuusongelma syveni entisestään.


Bush kolmannen aallon harjalle?

Tarkasteltaessa Clintonin uudistusten tosiasiallista luonnetta ei ole vaikea kuvitella, miksi ne saavat myös presidentti Bushin myöntävän päännyökkäyksen.

Perinteinen demokraattinen hyvinvointipolitiikka saavutti tosiasiallisen päätepisteensä Clintonin kaudella. Clinton oli ensimmäinen demokraattipresidentti, joka otti talous- ja hyvinvointipolitiikkansa ohjenuoraksi rationalistisen talousajattelun opit, johon tämän hetkinen kansainvälinen talouspolitiikkakin nojaa.

Samaisen talouspolitiikan opit ovat nähtävillä kaikkialla läntisessä maailmassa. Edes kananmunien heittely ei hidasta taloudellisen globalisaation ja rationalismin edistämisen politiikkaa maailmassa. Subjektiivisten, välittämistä korostavien arvojen ja talouden rationalismin joutuessa ristiriitaan voidaan vain todeta, että sen pahempi arvoille.

Bush on astumassa askelta pidemmälle. Hän tähtää liittovaltion hallituksen hienovaraiseen irrottautumiseen hyvinvointipalveluiden takaajan tehtävästä. Bush on tehnyt kongressille aloitteen, jonka perusteella hallitus voi ryhtyä myöntämään avustusta uskonnollisille yhdyskunnille sosiaalipalveluiden tuottamiseksi köyhälle kansanosalle.

Kyseessä hienovarainen, mutta selkeä pyrkimys irtiottoon hallituksen velvollisuudesta sosiaalipalveluiden järjestäjänä. Aika näyttää, onko Bushin tavoitteena siirtää hyvinvointipalveluiden järjestämisvastuu lähes yksinomaan kolmannen sektorin hoidettavaksi.

PETRI SUTINEN, 13.6.2001

No comments: